Assai Commercial teki kiinteistökauppoja vielä vuoden lopulla ja hankki omistukseensa kaksi toimitilakohdetta Helsingistä ja Espoosta.
Malminkaari 5 sijaitsee aivan Malmin juna-aseman kupeessa, ja siinä on vuokrattavaa pinta-alaa noin 4000 m2. Kohteen myyjänä toimi Cromwell Property Group.
Tietäjäntie 2 sijaitsee Pohjois-Tapiolassa aivan kehä 1:n ja tulevan jokeriradan tuntumassa ja on vuokrattavalta alaltaan noin 3700 m2. Tapiolan kohteen puolestaan omisti aiemmin S-Pankki Toimitila Erikoissijoitusrahasto.
”Malmi ja Tapiola ovat vahvasti kehittyviä alueita. Hankkimiemme kohteiden sijainnit ovat erinomaiset ja jatkojalostusmahdollisuudet näin ollen mielenkiintoiset. Kiinteistöt sopivat erinomaisesti strategiaamme”, kertoo Assai Commercialin toimitusjohtaja Otso Halsti.